Pages

Sunday 8 November 2015

Neonauringonkukkia

Kavinpa yhtena paivana isolla kylalla uusimmassa puntakaupassa, Poundworldissa, jolla on oma meikkimerkkinsa, Miss Beauty. Tapani mukaan haalin jalleen yhden uuden valkoisen lakan mukaani, ja yhtena kynsienlakkausyona paatin pistaa sen testiin. Ei mikaan yhden kerroksen ihme tamakaan, kaksi riittaa koristelujen alle, taydellinen tulos vaatisi ainakin kolmannen. Plussaa nopeasta kuivumisesta. Lakkasin siis kaksi kerrosta ja sitten paalle kaksi kerrosta Freckles Polishin neonhololakkoja Back To The 80's-kokoelmasta, pinkki on nimeltaan Stilettos, vihrea Pogo Stick ja keltainen Scrunchies. Aikaisemmin yritin yhtena paivana tehda nailla kolmella lakalla liukuvaria, mutta se meni ihan munilleen ja neljannen kynnen jalkeen paatin jo poistaa ne. Siina valissa piti kuitenkin kayda huoltamassa jalkikasvua, ja sen hetken aikana kynnet jo ehtivat varjaytymaan keltaisiksi kahdesta aluslakkakerroksesta huolimatta, Nyt on alla kaksi kerrosta aluslakkaa JA kaksi kerrosta valkoista, joten toivotaan sen estavan varjaytymat!

Rupesin sitten miettimaan koristeluita, ja mitapa muuta kuin leimoja. Paatin, etta nyt saan kuoria sinisen kalvon seuraavasta Uberlaatasta, ja poimin katosiini 1-02-laatan. Siita joku kiva kukkakuvio, ja siina miettiessani, etta milla varilla leimaisin, paatin ohimennen viela kokeilla, etta toimisiko uusi valkoiseni leimauksessa, ja hitto vie, sehan leimasi kuin pieni elain! Innoissani suihkin sitten valkeat auringonkukat kynsille, ja onnistuin jopa kohdistamaan leimat ihan kohtuullisesti.


Mun rimahan ei leimojen onnistumisen suhteen ole erityisen korkealla, mutta siihen nahden nuo leimat on mun mielesta niin lahella taydellista kuin voi olla. Taa lakka muuttaa ehdottomasti mun leimauslakkalaatikkoon! Sinne tosin saa muuttaa myos se aiemmin esittelemani GOSHin valkoinen, koska tan jalkeen piti kokeilla sitakin. Sekin leimasi ihan hyvin, ja paksumman koostumuksensa ansiosta erottuisi ehka vahan paremmin kuin tama, mutta ehka sen takia se myos jaa hieman reikaiseksi? Mita jos nama kaksi sekoittaisi keskenaan? Ehka kokeilen viela sitakin ihan huvin ja urheilun vuoksi. Joka tapauksessa, taidan kayda haalimassa tata lisaa pullon tai pari, onpahan valkoista leimauslakkaa sitten vahaksi aikaa, ja halvalla!


Ma alan vakavasti harkitsemaan etta alan ottaa kynsikuvat vaan puhelimella, on naa varit sen verran lahempana totuutta tassa kannykuvassa, vaikkei toki ihan taydelliset tassakaan, mut neonien kuvaaminen nyt on muutenkin ihan hulluutta. Lisatkaa siis ripaus mielikuvitusta. Holoefekti ei myoskaan tahtonut tulla yhtaan esiin, mut hyvin se hukkui livenakin.

Mitas tuumaatte?

5 comments:

  1. Ihanan kesäiset näin syksyn keskelle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehka jotenkin kun sataa ja on harmaata niin huomaan etta mun tekee koko ajan mieli lakata kynsille jotain varikasta. :)

      Delete
  2. Ompas ihanan pirtsakat! :)

    ReplyDelete