Pages

Wednesday 2 March 2016

Rumiluskynnet

Tassa on taas mahtava esimerkki siita, kun visio ja toteutus eivat todellakaan kohtaa.

Meeboxissa saapunut Smith & Cultin Porn-a-thon kutkutteli sen verran, etta silla oli paastava lakkaamaan ihan heti. Suunnittelin koristelevani sen Nails Incin kultaisella glitterilla, jotain tyylikasta, joka sopisi punaiselle matolle.

Lakkasin Porn-a-thonilla kaksi kerrosta. Paalle kerros pikakuivattajaa, jonka jalkeen odottelin hetken, ennen kuin alkaisin latkia vinyyleja kynsille. Siina odotellessa katselin edessani poydalla olevia tikkuja, ja ajattelin, etta Porn-a-thonilla ja Leighton Dennyn Feel The Burnilla olisi oikeastaan saanut ihan kivan liukuvarinkin tehtya. Koska olin jo hyvassa vaiheessa, enka jaksanut alkaa levitella lateksia sun muuta, niin ajattelin, etta topottelen vaan meikkisienella LD:n lakkaa kynsien karkiin. Liu'usta ei tulisi niin natti, mutta koska vinyylit ja glitter, niin eihan se sielta alta paljoa nay. (Virhe 1.)

LD vaati vain yhden topottelykierroksen, joten se kuivui suht nopeasti, ja paasin asettelemaan vinyyleja kynsille. Valitsin kahdesta eri leveydesta paksummat single chevron -vinyylit (Virhe 2.), ja hetken mallailtuani paatin vaihtaa alun perin suunnittelemastani kuviosta siihen, etta joka kynnesta tulisikin vahan erilainen. (Virhe 3.)


Kuten kuvasta nakyy, lopputulos on ihan kammottava. Oikeaa katta en edes vaivautunut koristelemaan, vaan annoin asetonin laulaa saman tien. Ei, ei, ja viela kerran ei.

Jos tasta pitaisi keksia jotain hyvaa, niin se olisi varmaankin se, etta jos joskus katoaisin ja poliisi tarvitsisi sormenjalkeni, niin ne saisi helposti taman lakkapullon jattimaisesta korkista.

Oletteko koskaan nahneet mitaan yhta kauheaa?

No comments:

Post a Comment